Päiväkirjamerkintä #3 ~ Sotamaalauksessa
Mä olin ollu jo koko kesän Sotamaalauksessa, koska Sanni meni ja mursi jalkansa. Jostain ihmeen syystä se halus mut sen tallille auttamaan hirveen hevosmäärän kanssa. Mulla nyt ei ollu muutakaan tekemistä silloin, enkä mä keksiny parempaa tapaa viettää kesää.
Siri kotiutu Sotikseen huomattavasti mua nopeemmin. Se on aina ollu sellanen sosiaalinen persoona, et riittää kun on ruokaa edessä ja kavereita vieressä. Mä taas vaadin vähän enemmän. Sanni, Ravna ja oikeestaan koko muukin tallin väki otti mut vastaan tosi hyvin. Muhun luotettiin hevosten kanssa alusta alkaen, eikä kukaan ollu hengittämässä niskaan. Mä oikeesti opin nauttimaan olostani Sotamaalauksessa.
Mä kattelin Sirin kaapin sisältöä ja mietin, miks ihmeessä mä olin ostanu mun hevoselle niin paljon vaaleenpunasta, vaikka mä vihasin sitä väriä. "Mikäs tänää pännii?" Sanni tuli sopivasti kysymään. "Mietin vaa omaa mielenterveyttäni," tokasin sille takasin. Sanni mietti selkeesti hetken, miten mun vastaukseen pitäis reagoida, mut se pääty vaan nauramaan. Se oli vissiin myös pohtinu samaa asiaa. Valitsin Sirin kaapista sen harjapakin ja pinkin juoksutusliinan. Mumisin itelleni jotain koko kaapin sisällön roskiin heittämisestä ennen kun juoksin ulos.
Eilen oli ollu sateinen päivä ja mä jotenkin arvasin Sirin tulevan mutapeitteen kera mun luokse. Olin valitettavasti oikeessa. Siinä kuivunutta kuraa harjatessani mietin mun elämäni valintoja. Musta olis voinu tulla lääkäri tai asianajaja tai vaikka tulkki, mut mä päädyin harjaamaan paskasia hevosia vapaaehtosesti. Siri oli onneks hyvällä tuulella ja sen herkkujen kerjääminen oli niin sulosta, että se teki mun päivästä vähän paremman.
Talutin hevoseni pienelle hiekkakentälle, mikä mun onneks oli tyhjä. Jaksoin muutaman kierroksen kävellä, ennen kun lähetin Sirin pyörimää yksin ympyrälle. Onneks kenttä oli sen verran märkä, ettei se juurikaan pölynny ja sen verran kuiva, että mun naama säästy pahimmilta kuraroiskeilta. Kävin kaikki askellajit läpi molempiin suuntiin silleen, että Siri näytti rennolta ja vertyneeltä. Lopetin vajaan puolen tunnin jälkeen ja tunsin itteni taas maailman huonoimmaks hevosenomistajaks.
Koska mä olin tuttuun tapaani hyvin myöhään liikenteessä, porukka oli alkanu jo ottaa hevosia sisälle. Suihkuttelin Sirin jalat nopeesti ulkona ja heitin sen talliin. Mulla ei ollu aikaa eikä jaksamista ruveta auttaa hevosten siirtämisessä paikasta A paikkaan B, joten mä kiiruhdin äkkiä autooni ja pakenin paikalta.