Päiväkirjamerkintä #4 ~ Joulu on taas
Mulle joulu on ainoa juhlapyhä, mitä en vihaa. Päinvastoin, joulu on vuoden parasta aikaa. Kaikki ne joulutortut, piparit, glögi ja valot. Ah, ne kaikki valot! Jos kesällä ei olis niin valosaa ympäri vuorokauden, mulla olis jouluvalot aina ylhäällä. Mun onnekseni myös Sanni oli vähintäänkin yhtä kauhea joulufanaatikko. Kun mä ajoin tallille marraskuun neljäntenä päivänä, siellä oli talli täynnä koristeita, enkä uskaltanut edes kuvitella miltä sen talo näytti sisältäpäin. Kaiken näköisiä härpäkkeitä, valoja ja himmeleitä roikkui joka puolella. Sotiksen talli muistutti mua siinä hetkessä lähinnä Jenkkien soccer mom lähiöistä, joissa ihmiset kisaa jouluvaloilla. "Eiks oo ihanat!" Sanni huudahti jostain mun takaa. Olin samaan aikaan niin vaikuttunut ja kauhistunut, etten osannut edes vastata. Sain äännettyä jotain "mhm" tyylistä, mutta toivoin mun pään nyökyttelyn olevan tarpeeksi vakuuttava.
Lievä shokki alkoi hälventyä, kun mä lähdin hakemaan Siriä pihalta. Mun pieni ja siro tamma muistutti hyvin syönyttä karvapalloa sen tuhdissa talvikarvassa. Vihasin klippaamista melkein yhtä paljon kun Siri, joten olin ihan tietoisesti kaivanut omaa hautaani. Tänään mulla ei kuitenkaan ollut siihen aikaa eikä hermoja, joten päätin siinä hetkessä lähteä vaan kevyelle maastolenkille ilman satulaa. Siri oli mun onneksi hyvällä päällä. Se käveli reippaasti, muttei yrittänyt vetää mua perässä. Pikaisen harjauksen ja varustuksen jälkeen mä kiipesin jo Sirin selkään ja lähdin kohti loputonta metsää.
Siri katseli ympärilleen varautuneena, kun me käveltiin pitkin pientä metsäpolkua. Lappiin oli reilu viikko sitten satanut ihan reippaasti lunta, mutta nyt Ruusujärven maa oli taas pelkkää mutaa ja hiekkaa. Mun parhaiden ajatusten ja ideoiden oli tapana tulla kesken kaiken Sirin selässä, joten tällä kertaa mä oikein yritin miettiä hyviä joululahjaideoita, kun mun tamma väisteli juuria ja oksia metsän keskellä. Ainoa ärsyttävä asia joulussa oli lahjojen ostaminen. Jos ihmiset kertoisi mulle suoraan, mitä ne haluaa, mä säästyisin isolta vaivalta. Mä vannon, että joku vuosi mä oikeasti lopetan lahjojen ostamisen, jos ihmiset ei osaa suoraan kertoa, mitä ne haluaa.
Siri olisi selvästi halunnut lähteä kisaamaan oman varjonsa kanssa, kun me päästiin vähän isommalle polulle pois metsästä. Nostin laukan, mutta pidin tahdin vähän hiljaisempana, mitä mun formula olisi tahtonut. Sitä protestoidakseen Siri heitti päänsä ylös ja lähti kiristämään tahtia. Siinä mä hetken mietin, miksi ihmeessä mä ostin suomenhevosen ja vielä tamman. Sain Sirin kuitenkin takaisin mun avuille ja me jatkettiin rauhallista laukkaa vielä hetken aikaa. Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea, mikä oli mun mielestä joka vuosi aina yhtä naurettavaa, koska kello oli vasta vähän yli kolme. Halusin kuitenkin takaisin tallille ennen täyttä pimeyttä, joten käännyin taas pienemmälle metsäpolulle, joka johti takaisin talliin.
Takaisin tallissa mä opin jo arvostamaan sitä kaikkea vaivaa, mitä kaikkien niiden joulukoristeiden laittoon oli vaadittu. Ehkä se hämäryys auttoi muakin virittäytymään täysin joulutunnelmaan. Enää puuttui joululaulut, mitkä todennäköisesti alkaisi viimeistään ensi viikolla raikaamaan tallissa, ainakin jos mä pystyin asiaan vaikuttamaan.